ei todellakaan, ei. Perjantaina alkoi hiihtoloma, mutta ihan ei ole meininki rentoa, jos hölmö ihminen vetänyt ittensä ihan piippuun ennen lomaa.
Lauantaina oli tokosteluharkkaset Utin, Watin sekä ihmistensä kanssa. Järkevintä olis ollut jättää väliin, kun mielessä oli Rokin edellisiltainen ripulointi (tosin vain kerran), Pip karkasi Lumon hallin likellä jäneksen perään, Rokki meinas seota tästä ja mun mahakipu ei ensinkään miellyttävä. Mutta hölmö koitti tehdä koirain kanssa jotain tokontapaista erittäin huonolla menestyksellä ja käyttäytyi huonosti kilttejä koiriaan kohtaan.
Miten tästä eteenpäin? Pitää pystyä arvioimaan itseään, onko kykeneväinen puuhastamaan koirien kanssa vai liekö parempi jättää väliin sillä kertaa. Treenin pitää olla sellaista, että koirat hyvin selviävät, koska nyt vaikuttaisi, ettei kumpikaan murulainen ottanut nokkiinsa mun käytöksestäni. Pippa treenaa "stand for examination", ja pitää tarkkailla tilannetta, että voinko sanoa oho sen liikkuessa paikaltaan vai pitääkö mun pitää pääni kiinni. Sallalta saatiin vinkkiä, että varsinkin Pipan kanssa tehdään ärsykekontrolliharkkaa. Kun esimerkiksi koisku odottaa luoksetulokutsua, sanonkin kissa eikä koiran kuulun siihen reagoida, vasta tänne-kehotuksesta kuuluu lähteä liikkeelle. Tänään metsällä testasin tätä ja Pippa ekalla yrittämällä lähti luoksetulossa mun luokse väärästä sanasta. Tokalla kertaa se kuunteli oikein tarkkaan ja hienosti tunnisti sanan tänne. Tavoite tällä on saada Pip keskittymään tarkemmin ja kuuntelemaan, ettei se ehtisi kerätä niin rajuja kierroksia, joista kehkeytyy äänisaastetta, johon tämä heikkohermoinen ihminen reagoi väärällä tavalla. Kaikkinensa mun pitää olla rento, hymyillä ja ennen kaikkea suunnitella tarkasti, mitä tehdään. Paljon kehittymistä ja tekemistä, mutta ihanuuskoirieni vuoksi koitan kovasti muuttua paremmaksi. :o)
Sunnuntaisia vastoinkäymisiä on suhru koirankynnenleikkaaja, joka sai Roksuttajan yhden kynnen vuotamaan verta, voih. Leikattiin loput kynnet ensin ja sitten sytytin tulitikun, puhalsin sammuksiin ja sillä painoin verikohtaa. Se tyrehtyi heti. Tää ei ollut eka kerta, ja Rokin kanssa kynsien leikkuu on aina pususttelua ja hömpöttelyä, että saan unohtamaan sakset, joten tuskin onnistuin korjaamatonta tuhoa tehdä. Iltapäivällä oli Ronspun pää vinossa ekan kerran varmaan pariin kolmeen viikkoon. Pistin poronkorvaan korvapuhdistetta, minkä jälkeen koova oli jos mahdollista vielä lättänämpi. Se helppasi onneks tosi pian, mut osaa tuo Rompuntila olla suloisen herkkä mieskoira. Eläinlääkäri kattonut joskus korvaan parikin kertaa, mutta ei siellä mitään ole. Ehkä pieni karva ja korvavahatulppa tai jotain muuta vastaavaa, onneks on viime aikoina haitannut tosi harvoin.
Ja en mää ihan pelkästään karmaiseva ihminen oo koirilleni ollut, sillä me käytiin laskemassa persmäkeä isolla hiekkakuopalla. :oD Mulla oli superluistava tuulipuku päällä. :O) Liian luistava sanoi Pip ja sääriin näykkimällä koitti pysäyttää mut. Siispä Pip sylskyssä seuraava lasku, melkoisen reipas hurjapää mun wispuni, yhtään huimannut raju vauhti. ;oD) Rok pääsi kans kerran laskemaan sylskyssä, mutta sen piti hypätä pois hiukan ennen vauhdin loppumista. Kunpa säät suosis, että saadaan otettua uusiks tätä ihanuutta. :oD))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti