Perjantai-iltana mentiin Hossuun. Mun pää särki ja olin ihan uuvahtanut, ku aamusti oli ollut eka aamunousu töihin loman jälkeen. Ei siis voinut suunnitella mitään ohjaamisentapaistakaan Romppaselle. Ohjelmassa olikin sitten hyppytekniikkaa: viiden hypyn jumppasarja ja neljän hypyn kasvava sarja. Pipsi ja Pompsi saivat kumpikin tehdä kumpaakin. Harkkakamuina meillä oli Suvi ja pienet pystykorvaisensa. kentällä oli sopivasti esteitä, että vain rimat laittamalla saatiin Tytylle pieni radantynkä ja pakkohan mun oli sit päästää Pippakin hiukan siihen humputtelemaan. :o) Seuraavaksi oltiin porukalla kävelyllä.
Lauantaista en keksi muuta mainittavaa kuin, että Pipasta on tainnut tulla vanha. Se meinaan nukkuu nyt niin vakkaristi ihan kyljessä kiinni ja kestää aamulla helposti puolikin tuntia nenäpussailua, lullutusta ja wasputusta. :oD)) Ihana pupunen! Tänään eli sunnuntaiaamuna heräsin, ja Pip pisti pään mun rinnan päälle silleen, että satavarmaan kuuli mun sydämen. Nukahdettiin uusiks ja tunti kakskyt minuuttia myöhemmin nassulainen oli ihan samassa paikassa pää mun rinnalla. Lauantain kohokohta tais olla metsälenkin jälkeen nautitut possun kylkiluun palat. :o)
Sunnuntai aloitettiin julmasti, sillä en antanut kuononaamoille aamupalaa. Saatuani juotua riittävästi teetä ja herättyäni kunnolla lähdin tekemään nassikoille jäljet. Talloin ne Huovintien varteen, kummallekin kahdeksan keppiä, suoraa kaarteita ja pari 90 asteen kulmaa. Pohja rehevää varpumetsää, Pipan loppuosuus kohtuullisen haastavaa ryteíkköä, jossa ohkaisia kaadettuja rankoja ärsyttävän paljon. Tuuli oli niukkaa. Pipalla pituus puolen kilsan luokkaa, noin seitsemän minuuttia reippaalla vauhdilla ja vanhennus 1h20min. Rokilla pikkasen lyhempi, ehkä vajaa 400 metriä, 5 min, ja ehti vanheta 1h35min.
Ensin pisti Pippaliini nenän pitkään iskuun ja hoiti homman upeasti. :o) Jana hienon suora vahvalla etenemisellä, takajälkeä tarkasti pari metriä ja sitten lähti oikeaan suuntaan. Se seurasi jälkeä varsin tarkkaan, haisti kunnolla, ei ilmavainulla ja jokainen keppi nousi varmasti. Lämpöasteita oli selvästi alle 20 astetta, mutta puolivälin jälkeen Pip selvästi alkoi läähättää enempi. Vai mahtoiko jostais syystä stressata jotain. Kepin luovutus ja namin nautiskelutilanteet se läähätti kunnolla, mutta nenätyössä sai kyllä pidettyä suun kiinni ja haistettua kunnolla. :o) Loppuryteikkö oli testi, huononeeko motivaatio vaikeasta maastosta, ei tippaakaan. :oD) Hieno Wisp-muruinen!
Sitten työhön Romppu Pomppulainen, jonka kanssa kuljettiin metsän reunaa, josta se hienosti huomasi jäljen lähtevän. Yhtä osuutta lukuun ottamatta se seurasi jälkeä varsin tarkasti, mutta koko ajan sen nenä oli korkeampi kuin toivon. Ihan ku se olis etukäteen lyönyt ittes kanssa vetoa, montako keppiä löytyy ilmavainulla. :o/ Omalla tyylillään se jäljesti varsin kivasti ja yksi keppi jäi metsään, muut nousivat tosi varmasti. Rokkia haittasi vatsan ja haaruksien alta menevä jälkiliina, meni muutaman kerran istumaan, ku tuntui vissiin ilettävältä. Mitäköhän kannattais tehdä tuon poroisen kanssa. Pitäisköhän turvottaa nappuloita, laittaa jäljelle ja loppuun kupponen lihaa. Vai jatketaanko vaan samaan tyyliin, ku eihän meillä ole jälen suhteen mitään tavoitteita. Mietintään. Millä ihmeellä mut sais tekemään noille useammin jälkiä, ne tykkää siitä ihan hulluna ja nenätyö väsyttää koiran niin parhaalla tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti